keskiviikko, 3. lokakuu 2012

Keskiviikon ruokapäiväkirja

aamupala (7): kaurapuuroa, ruisleipä kananmunalla

lounas (11.30): koulussa kaksi kalapihviä, perunamuusia, salaattia + täysjyväleipä

välipala (16.30): banaani, vähän raejuustoa, ruisleipä kevytjuustolla

Zumba 45min

päivällinen (20): kasviskeittoa, näkkileipä, raejuustoa

iltapala (22.30): maitorahkaa parilla mansikalla

tiistai, 2. lokakuu 2012

Superpäivä!

Jos eilen en ehtinyt salille, niin tänään olen kyllä liikkunut senkin edestä. Aerobinen liikunta starttasi jo aamusta, kun pyöräilin vesisateessa puolitoista kilsaa puoli yhdeksän luennolle. Luennolta viiletin puolestaan puolen päivän aikaan työhaastatteluun (!), jonne matkaa piti kertyä viisi kilsaa, mutta kertyikin eksymisen takia kymmenen. Vähän paniikki siinä kyllä iski, kun yritän löytää haastattelupaikkaa ja kello läheni haastatteluajankohtaa. Kysyin neuvoakin kolmelta ihmiseltä ja saavuin haastikseen hikisenä ja hengästyneenä (mahtava ensivaikutelma :D). SAIN KUITENKIN VIHDOINKIN TYÖPAIKAN! (noin viidentoista hakemuksen jälkeen), mikä oli mahtavaa ja on pelastanu koko päivän.

Mutta jatkan nyt tuolla liikunnalla.

Haastattelusta pyöräilin tosiaan vauhdilla takaisin vielä yliopistolle vääntämään markkinoinnin ryhmätyötä. Ei siitä työstä mitään tullut, mutta kilsoja kertyi taas se viisi. Yliopistolta sitten neljän aikaan kotiin syömään välipalaa ja viideltä polkien salille keskustaan (2,5km). Sitten tunnin bodypump ja kaupan kautta kotiin (3km). Tuskin tulee näin aktiivista päivää vastaan vähään aikaan. :D

Saliaikataulut meni muuten työn mukana uusiksi, ja luovun suosiolla tosta mun suunnitelmasta. Jumppaan yritän edelleen ehtiä kolme kertaa viikossa (kaks kertaa bodypumppia ja kerran aerobista liikuntaa), mutta tarkkoja päiviä en pysty sanomaan. Jospa ne työpäivät selviäis huomenna työpaikkaa tutustumisen yhteydessä. :)

Lopuksi vielä listaa tämän päivän syömisistä:

aamu: annos kaurapuuroa, vettä

lounas: koulussa iso annos salaattia, vähän täysjyväpastaa kanakastikkeella, ruisleipä

välipala: ruisleipä kananmunalla, banaani, vähän raejuustoa

BODYPUMP

päivällinen: tonnikalakiusausta, raejuustoa, ruisleipä juustolla

iltapala: maitorahkaa parilla mansikalla :)

 

maanantai, 1. lokakuu 2012

Sataa, sataa ropisee...

Se olis taas maanantai ja ulkona sää sen mukainen: vettä on ripsinyt pitkin päivää, ja lämpötilakin on liikkunut alle kymmenessä asteessa. Kaiken kukkuraksi päivä (ja oikeestaan koko viime viikonloppu) on täyttynyt stressistä. Heräsin aamulla tekemään kouluhommia aamuseiskalta, kävin luennoilla ja nyt edessä olis ruoanlaittoa ja kouluhommien jatkamista. BodyPumpiin en ehdi tänään millään, mutta menen salille sitte huomenna. Parempi vaan hoitaa koulujutut alta pois (ja jos se sääkin olis huomenna parempi:) ).

Viikonloppu meni pitkälti kouluhommien ja työnhaun parissa, enkä sortunut syömään hirveitä määriä herkkujakaan. Perjantaina poikakaveri tosin kuskasi kaupasta suklaalevyn, mutta lauantaina vedin leffaa katsoessa ananasta ja maitorahkaa. Kerrankin vähän terveellisempää. Lämpimänä ruokana oli sen sijaan kanakasvisrisottoa ja tonnikalapihvejä tumman riisin kera, jotka kokkailin perjantaina. Alla kuvia annoksista.


Lounaaksi kanakasvisrisottoa...


... ja päivälliseksi tummaa riisiä, pari tonnikalapihviä, raejuustoa ja juustoruisleipä.


Lauantai-iltana leffaa katsoessa vedin sen sijaan ananasta maitorahkan ja kaurahiutaleiden
kera.

Kävin lauantaiaamuna BodyPumpissa, ja pumppi tuntui jo paljon paremmalta. Lisäilin jopa vähän painoja ja jaksoin vääntää sarjat aika lailla loppuun asti (punnerruksissa tosin hyydyin). Yritän nyt jatkossa käydä salilla kolmisen kertaa viikossa, jotta saisin kasvatettua lihaskuntoa ja hommaisin muutaman muskelinkin. Aerobista liikuntaa tulee sen sijaan pitkälti hyötyliikunnan merkeissä.

Sitten ruokapuolta... alkuviikoksi olen suunnitellut seuraavan menun:

Aamu: kaurapuuroa, ruisleipä keitetyllä kananmunalla
Lounas: jauhelihakeittoa, ruisleipä/näkkileipä juustolla, raejuustoa
Välipala: omena, mahdoll. maitorahkaa
Päivällinen: tonnikalakiusausta, raejuustoa
Iltapala: Täysjyväleipä kevytjuustolla/kananmunalla tai maitorahkaa marjoilla

Leivän syömistä pitäis varmaan vähentää, mutta ilman täysjyväleipää huomaan usein mahan kurnivan nopeammin (ateriaväliä kun on kuitenkin se 4 tuntia). Kaloreita en ole alkanut laskea, vaan yritän syödä terveellisesti ja monipuolisesti. 

perjantai, 28. syyskuu 2012

Perjantain ruokapäiväkirjaa

Tässä perjantain ruoka-antia.

aamu (9): annos kaurapuuroa, ruisleipä kananmunalla

lounas (14): kanakasvisrisottoa, raejuustoa, ruisleipä kevytjuustolla

välipala (17): 1,5 lasia päärynälimsaa

päivällinen (19): 1dl tummaa riisiä, 2 kotitekoista tonnikalapihviä, raejuustoa + ruisleipä kananmunalla

iltapala menikin sitten suklaata napostellessa, että olis voinu olla vähän terveellisempääkin. :D No, huomisaamuna kalorit palamaan bodypumpissa!

Kuvia postailen huomenna :)

Viikonloppuja,
heidi


perjantai, 28. syyskuu 2012

BodyPump-kuulumisia

Jumppakengät tulivat eilen postissa ja suuntasin illalla BodyPumpiin. En ollut pahemmin surffaillut lajista tietoa etukäteen, ja jumppasaliin tallusteltuani edessä odotti yllätys. Homassa ei ollutkaan kyse mistään pienistä painoista, vaan pumppaajat pyörittivät tangon perään useammankin kiekon. Olo oli aika ruipelo muskelimimmien joukossa. Kävin kuitenkin hakemassa itselleni painoja (varmaan salin pienimmät) ja vedin tunnin pumpin kunnialla läpi. Hiki tuli, ja lihaksissa tuntui. Ohjaajakin oli loistava, mutta jokin lajissa tuntui silti melko vieraalta. Ehkä se johtui sitte siitä, kun olen aina käynyt nimenomaan aerobisissa jumpissa, eikä lihaksia ole tullut treenattua missään vaiheessa. Huomenna olen kuitenkin menossa uudestaan ja koitan lisätä vähän painojen määrääkin. :)

Selailin tässä aamusta nyt kuntosalin jumppatarjontaa ja päädyin kulkemaan salilla kolme kertaa viikossa. Tarkoituksena on nimenomaan kiinteytyä, mihin tarvitaan sekä lihaskuntoharjoittelua että aerobista treeniä.

Viikko-ohjelmaa:

Ma: BodyPump 60min (voima, lopussa treenataan myös vatsaa)
Ti:   Saliharjoittelusta lepo
Ke:  Vatsalihastreenia, BodyStep 60min (aerobinen liikunta)
To:  Lepo
Pe:  Lepo
La:  BodyPump 60min (voima, lihaskunto)
Su:  Lepo 

Ja laskin, että pyörailyä/kävelyä kertyy semmoiset 15km (koulumatkat) + 18km (salimatkat) = 33km viikossa. Sekin tuo osaltaan sitten aerobista liikuntaa.

Tämä päivä menee lepäillessä, koska olen taas kipeänä. Veikkaan, että jatkuva sairastelu johtuu stressistä, joka on ollut tosi voimakasta koko syksyn. Pitää yrittää vähän hellittää ja levätä kunnolla.

Perjantaiterkuin,
Heidi